Suru

Suru

KUN SAMMUI SYDÄN LÄHEISEN, ON AIKA SURUN HILJAISEN.

Kukat viestivät myös surua.

Surunvalittelukukat ottavat kanssanne osaa omaisten suruun. Kaunis, ammattitaidolla sidottu arkunkoriste ja haudalle laskettavat kukat kunnioittavat vainajan muistoa. Muistotilaisuuden kukat juhlistavat tilaisuuden, mutta voivat myös kertoa poisnukkuneesta.

Ihminen on osa luontoa. Käytän surusidonnassa myös luonnonmateriaalia. Se antaa kauniin pohjan sidontatöille ja tuo luonnon lähelle poisnukkuneen viimeiseen juhlaan.

Palveluuni kuuluu myös kotikäynnit. Kun suru kohtaa on paljon muistettavaa ja järjesteltävää. On helpottavaa suunnitella hautajaisten kukka-asiat kotona, rauhassa läheisten kanssa. Tulen mielelläni auttamaan. Toimitan kukat sopimuksen mukaan kirkkoon, kappeliin ja muistotilaisuuteen. Hautajaispäivän aamuna ei omaisten tarvitse varata aikaa kukkien kuljetukseen.